Käsitätkö?

Suomen autuus ilmenee minun kielimaailmassani esimerkiksi sanoissa käsittää ja käsite. Mieli ja mieltäminen (käsittäminen) tulee näillä sanoilla käsin kosketeltavaksi. Monia vaikeita asioita (käsitteitä) on helpompi omaksua käsintekemisen kautta (hienosti sanottuna kinesteettisten ja taktiilisten aistimusten kautta).

Tänään kuvasimme 14-vuotiaan tyttäreni kanssa aivosarjakuvaa. Selitin hänelle askertelun ohessa, mitä missäkin aivojen osassa tapahtuu. Ja miten mitäkin osaa nimitetään. Askartelutuokion jälkeen hän ilman edeltäviä pohjatietoja muisti hyvin. Suosittelen lukiolaisille. Ja tehkää samalla tavalla myös soluja! Jää mieleen, sen käsittää, kun käsillään asiaa käsittelee.

Innostan parhaillaan tämän alueen opettajia käsittelemään mediataitoja käsillätekemisen siis paperiaskartelun avulla [Media älyä -kisa] ja askartelin tietysti itse jotain vähän osviitaksi, että kässäisivät, mistä on kysymys…

Ja parhaimmillaan siinä käy niin, että käsittämättömän saa haltuun siis käsittää käsitteellisesti haasteellisen… jotenkin näin:

20. elokuun, 2006. Havaintoajatus, Omat.

Jätä kommentti

Be the first to comment!

Jätä kommentti

Trackback URI